Digimarkkinointia voi ostaa, jaksamista ei

Yksi tämän hetken megatrendeistä on monimutkaistuva maailma. On oletettavaa, että niin yritykset kuin yksityisetkin henkilöt löytyvät eri somekanavista ja näiden profiilien avulla muut ihmiset sitten luovat kuvan profiilin taakse kätkeytyvästä tahosta. Sisältöä pitäisi päivittää usein, että algoritmit tykkäävät ja seuraajat seuraavat. Sisällöillä tulisi luoda tekemiseen punainen lanka, jotta tekeminen olisi tarkoituksenmukaista ja tavoitteellista. Kaikki tämä voi kuitenkin käydä raskaaksi. Jossain vaiheessa voi tehdä mieli vain paeta kaikkea asettamalla laitteet lentokonetilaan.

Digi on kaikkialla ja lähes kaikki ovat digissä

Kaiken sen voisi vieläpä tehdä itse, mutta mistä sille löytyy aika? Maailma ennen digiä ei sisältänyt taukoja, johon se digi sitten olisi tullut, vaan se on tullut kaiken muun tekemisen päälle. Omat sometilit voi jättää niin sanotusti kesälomille, mutta yrityksen digikanavia pitäisi hoitaa aktiivisesti tekemiseen panostaen.

”Jos et ole etusivulla, et ole missään”, voisikin tänä päivänä toimia muodossa: ”Jos teillä ei ole kotisivuja, teitä ei ole”. Kuluttajat googlaavat ongelmiinsa ratkaisuja ja päätyvät sitä kautta eri nettisivuille. Jos et ole pelissä mukana, kilpailijasi jotka siellä ovat, saattavat viedä sinunkin asiakkaasi.

Sama pätee sosiaalisen median kanaviin. Somella nimittäin luodaan tarpeita. Siellä esitellään uusimpia tuotteita tai kerrotaan uusimmista projekteista. Se innostaa, kiinnostaa ja sitouttaa seuraajat yrityksen luokse. Pitäisi siis muistaa huolehtia Googlesta, jotta sieltä saadaan ne avunetsijät ohjattua juuri teille. Samaan aikaan pitäisi loistaa Facebookissa ja Instagramissa, jotta ihmisten positiiviset mielikuvat teistä pysyvät yllä ja lisäksi olla TikTokissa valloittamassa ihan uutta somen alustaa ja kohderyhmää.

Siinä vaiheessa, kun digi tuntuu hankalalta ja raskaalta, ei kannata kääntää selkäänsä kaikelle. Silloin jokaisen tulee miettiä omaa ajankäyttöänsä ja priorisoida oma jaksamisensa tärkeämmäksi, kuin Facebook kampanjan luominen. Silloin kannattaa antaa alan asiantuntijan tehdä taikansa ja hoitaa digihuolet ja murheet pois.

On tärkeää, että te saatte keskittyä juuri siihen teidän ydinosaamiseenne

Miksi tehdä yhtä aikaa autohuoltoja ja Google-markkinointia, jos se kiristää hampaita? Samalla tavalla, kuin kirjanpito luontevasti usein ulkoistetaan alan ammattilaiselle, kannattaa digimarkkinoinnin pyörittäminen antaa siihen vihkiytyneelle ihmisille. Rahallensa saa vastineen – toimivat kampanjat Facebookkiin ja Instagramiin, juuri oikeat optimoidut hakusanat Googleen ja TikTokissakin pyörii video, joka tuli tehtyä kahvitauolla työkavereiden kanssa hassutellessa. Ennen kaikkea ulkoa ostaessa saat mielenrauhan ja aikaa keskittyä olennaisimpaan – teidän liiketoimintaanne.

Eikö olisikin ihana, että vaikka puhelin olisi lentokonetilassa, tietäisit että yrityksesi digiasiat toimivat niin kuin pitääkin?

Teksti: Rosa Kaakkurivaara

Rosa Kaakkurivaara

asiakkuuspäällikkö, Kolmas Polvi Oy
044 799 5740
rosa.kaakkurivaara@kalevamedia.fi

Me Kaleva Medialla haluamme, että sinä voit keskittyä liiketoimintasi pyörittämiseen, meidän hoitaessa markkinoinnin kokonaisvaltaiset tarpeesi niin brändäykseen, suunnitteluun, sisältöihin ja mainontaan liittyen.

Etkö tiedä mistä aloittaa? Tee testi millainen digimarkkinoija olet, ja kääritään yhdessä hihat liiketoimintasi kasvattamiseksi. Talkoot alkavat nyt!

Katso lisää ja innostu