Lapin Kansan ja Pohjolan Sanomien yhdistyminen avaa Neuvoset Fysion ilmoittelulle uusia mahdollisuuksia

Neuvoset Fysio palvelee Rovaniemen keskustassa fysioterapian, terveyspainotteisen kuntosalin ja uudenlaisten kuntouttavien sekä ulkonäköön liittyvien hoitojen muodossa. Lapin Kansa on tuttu ilmoitusmedia jo vuosikymmenen ajalta. Lapin Kansan ja Pohjolan Sanomien yhdistyminen avaa Neuvoset Fysion ilmoittelulle uusia mahdollisuuksia. Yhdessä enemmän.

– Yhdistyvät lehdet avasivat meille mahdollisuuden uudenlaiselle yhteisilmoittelulle partneriyrityksen kanssa, kertoo Veli-Pekka Neuvonen.

– Olemme osa valtakunnallista Auron Fysioterapia –ketjua. Myös me voimme yhdistää voimamme ja tehdä yhden ilmoituksen kahden yrityksen allekirjoituksella. Tavoitamme näin yhdessä toimien myös uusia asiakkaita.

– Ilmoittaminen on kustannustehokasta. Säästämme ilmoituksen suunnittelussa ja ilmoitushinnassa, silti tavoitamme entistä isomman osan Lappia.

Ilmoittaminen on kustannustehokasta. Säästämme ilmoituksen suunnittelussa ja ilmoitushinnassa, silti tavoitamme entistä isomman osan Lappia.
– Veli-Pekka Neuvonen, Neuvoset Fysio

Tehokasta mainontaa

Yhteensä
110 000 lukijaa Lapissa

Rovaniemen markkina-alueella:
74 000 lukijaa
Kemi-Tornion markkina-alueella:
43 000 lukijaa

Lapin Kansan ja Pohjolan Sanomien
yhteistavoittavuus 85 % Lapissa

Lähde: Lähde: KMT Lukija 2014, TNS Gallup Oy

Maakunnan päälehti antaa myös imagollista etua

– Neuvoset Fysio on käyttänyt Lapin Kansaa ilmoitusmediana pitkään. Olemme kokeneet imagolliseksi asiaksi ilmoittaa maakunnan päälehdessä.

– Kokemuksemme Lapin Kansasta ovat vain hyviä. Vuosisuunnitelman mukaan toteutetut strategiset ilmoitukset kertovat ajankohtaisista kampanjoistamme. Panostamme strategisissa ilmoituksissa myös siihen, että palstatilaa on riittävästi. Kuukausi-ilmoitukset muistuttavat asiakkaitamme palveluistamme.

"Jatkuva näkyvyys pitää meidät mielessä"

Fysio Neuvosen ilmoitukset aktivoivat esimerkiksi 99 x 88 mm-kokoisilla kuponki-mallisilla ilmoituksilla asiakkaat kaupoille. Jatkuva näkyvyys lehdessä pitää palvelut kuluttajien mielessä pitkin vuotta.

Tutustu tehokkaaseen tuoteperheeseen ja ota koko Lappi haltuun

Lapin Kansa ja Pohjolan Sanomat ovat yksi ja sama, yhä vahvempi lehti. Kun haluat tavoittaa koko Lapin, mainoksesi näkyy nyt yhdessä lehdessä sekä Rovaniemen että Kemi-Tornion markkina-alueella.

Lue lisää uudistuneesta lehdestä!

Verkkomainonnalla saat alueen haltuun hetkessä!  Yhdessä Lapinkansa.fi ja Pohjolansanomat.fi ovat Lapin tavoittavin media ja yhdessä printin kanssa vahvempi kokonaisuus.

Lue lisää verkkomainonnasta

Mobiilimainonta kruunaa kampanjan – responsiivinen verkkopalvelu kerää yhä enemmän kävijöitä mobiilisti. Mobiilimainonnan huomioarvot ovat huikeita ja mobiilikäyttö lisääntyy kaiken aikaa.

Lue lisää mobiilimainonnasta!

Autamme suunnittelemaan kampanjasi

Ota yhteyttä asiantuntevaan mediamyyntiimme, autamme suunnittelemaan kampanjansi, joka sopii parhaiten omiin tarpeisiisi.

Tarjolla on koko Lappi, mutta avullamme voit kohdentaa viestisi juuri oikealle kohderyhmälle.

Ota yhteyttä!